Hevosen käyttö taistelussa

”Jos henkilö on hyvä ratsastaja saa hänestä vuodessa hyvän ritarin. Jos henkilö on hyvä miekkamies, ei kymmenen vuottakaan riitä samaan” – Dom Duarte, portugalin kuningas – 1438

Keskiajan hevonen

Nykyihmisen mielikuva ritarista valtavan suuren hevosensa selässä on syntynyt 1200 – 1500 luvun fiktiivisen kirjallisuuden myötä josta se on kulkeutunut myös nykypäivään. Mutta todellisuus joka pohjautuu argeologisiin löytöihin ja tuon ajan piirroksiin kertoo toista. Taisteluhevosen keskikoko oli noin 15 kättä eli noin 150 cm. Jalostus oli edennyt pitkälle jo varhaiskeskiajalla. Sotaretkiltä mukana tuotuja hevosia risteytettiin ja etsittiin ”oikeaa” yhdistelmää. Länsi-Euroopassa suosittiin oriita, idässä taas tammat ja ruunat olivat suosiossa. Eri tarkoituksiin oli myös erityyppisiä hevosia. Raskaasti aseistetulle ja harniskoidulle taistelijalle oli raskaampitekoisia ja jousimiehille kevyempirakenteisia. Eräs tärkeä ominaisuus oli suuri lähtönopeus juuri euroopassa yleistyneen rynnäkön myötä. Hevosen säkäkorkeus ei juurikaan keskiajan kuluessa noussut, raskaampi ruumiinrakenne yleistyi myöhemmällä keskiajalla varustuksen painon lisääntyessä.

Hevosen ominaisuudet

Eräs tärkeimmistä ominaisuuksista sotahevosella on rohkeus ja kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Tästä esimerkkinä ristiretket. Ristiretkillä ei aina ollut juotavaa tarpeeksi ja eurooppalaisten oli totutettava hevosensa tulemaan toimeen rajoitetulla vedellä. Hevonen ja varsinkin hyvin koulutettu sotahevonen oli arvokas omaisuus jota hoidettiin pieteetillä ja kaikin mahdollisin keinoin. 940 ad esimerkiksi määrättiin hevosen arvosta noin 1/3 sakkoa ratsastajalle joka oli aiheuttanut hiertymiä hevoselle jotka estivät tämän käytön. Samoin hevosen koko oli tärkeä ominaisuus. Haarniskoidun ritarin varustus painaa noin 28 kg. Jos hevonen on isokokoinen joutuu ratsastaja taistelemaan jalkamiehiä vastaan hevosen selässä kumarassa asennossa painopisteen ollessa kaukana sivulla. Näin vastustaja saa helposti suistettua ratsastajan selästä. Pienikokoinen hevonen taas asettaa ratsastajan lähes samalle tasolle jalkamiehen kanssa. Samoin pienikokoinen hevonen on myös ketterä taistelukentällä liikkuessaan.

Hevonen taistelussa

Hevosen käyttö taistelussa euroopassa oli yleistä. Eräs yleisimmistä tavoista oli niin sanottu ”ratsuväen rynnäkkö” – par excellence, jossa raskaasti aseistautuneet ja panssaroidut ritarit hyökkäävät useassa rivissä vihollisen kimppuun noin 4 metriä pitkin peitsin aseistautuneena. Tämän tekniikan tehokkuus oli myös pitkälle psykologinen. Vihollisen jalkaväki kun oli yleensä nostoväkeä mutta ei ammattisotilaita. Kohti tulevan rivistön nähdessään he usein pakenivat ja näin saatiin vihollisen rintamaan aukko josta oma jalkaväki pääsi vihollisen selustaan. Taistelun jatkuessa hevonen liikkui ratsastajansa alla lähes yksinomaan sivulle, taakse ja pyörähdellen, toisin kuin nykypäivän elokuvista nähtyyn tapaan laukkaamalla holtittomasti edestakaisin taistelukentällä. Ehkä eniten taistelussa käytettyjä liikkeitä muistuttaa nykypäivänä espanjassa harjoitettava härkätaistelu hevosin. Se onkin saanut alkunsa jo varhaiskeskiajalla ritarien harjoitellessa härkien kanssa taisteluliikkeitä. Oriiden käyttö Euroopassa perustui siihen että pitkän sotaretken aikana oman puolen hevoset muodostivat lauman. Taistelutilanteessa vastapuolelle ilmestyvät hevoset taas olivat vieras lauma jota vastaan piti taistella. Onkin arvioitu että rynnäkössä oriit eivät nähneet niinkään vastapuolen ratsastajaa vaan ainoastaan ”vieraat” hevoset joiden kimppuun hyökkäsivät.

Hevosen koulutus ja kohtelu

Nykypäivänä moni ajattelee että hevosen elämä ja kohtelu ei ollut ruusuista keskiajalla. Kuitenkin kaikki säilyneet asiakirjat ja dokumentit kertovat toisin. Yleinen käytäntö oli että hevosen raakamaisesta kohtelusta rangaistiin, joskus jopa kuolemalla. Ja jos mietitään taistelua ja siihen liittyvää sekasortoa ja stressiä, ei hevonen sinne käskemällä mene vaan sen pitää sitä itse haluta. Jalostuksen ja pehmeillä apukeinoilla tapahtuvan koulutuksen kautta tämä saatiin toteutettua. Keskiajan taistelukertomuksissa on useita tapauksia joissa ritarin hevonen on puolustanut isäntäänsä tämän haavoituttua omaan kuolemaansa saakka. Samoin ruokinta , kengitykset ja muu hoitu oli hyvin tarkoin säädeltyä ja valvottua. Sotaretkillä muodostivatkin hevosten hoito ja ruokinta huomattavan menoerän kampanjan budjetista.

Nykypäivän monet oudot asiat sekä ihmisille että myös eläimille olivat tuolloin arkipäivää. Hevosilla liikuttiin monenlaisissa maastoissa ja kaupungeissa. Tuli ja avotuli oli aina läsnä tavalla tai toisella. Kaikenlaiset ”häiriötekijät” olivat jokapäiväisiä. Lisäksi hevosia harjoitettiin taisteluihin ”melee” nimisellä turnajaislajilla joka vastasi läheisesti oikeaa taistelua. Siinä osapuolet jaettiin kahteen joukkueeseen jotka sitten taistelivat ”rauhanomaisesti” toisiaan vastaan.

Hevoset pyrittiin kouluttamaan niin että niitä ratsastettiin lähinnä painoavuilla. Taistelutekniikat vaativat molempien käsien käyttöä. Hastingsin taistelusta vuodelta 1066 olevassa ryijyssä ratsastajat taistelevat molemmin käsin hevosten ollessa hyvin koottuina ja ratsastettuina. Vuodelta 1456 maalaus San Romanon taistelusta taas näyttää hevosten suorittavan levaden, terre á terren ja capriolen. Arabiasta nämä tekniikat levisivät Eurooppaan hitaasti 1400 – 1500 luvulla jolloin niitä käytettiin paljon turnajaisissa ja ne muodostivatkin pohjan korkean koulun liikkeille ja klassiselle ratsastukselle. Näitä liikkeitä tosin käytettiin taistelussa harvoin sillä ne altistivat myös hevosen vihollisen aseille. Monet nykyajan perusliikkeistä pohjaavat myös taisteluliikkeisiin. Pohkeenväistöä käytettiin kun miekkailtiin ja pidettiin vihollinen sivulla samalla liikkuen sivusuunnassa. Avotaivutus taas oli apuna kun käytettiin keihästä vihollisjoukon eristämiseen ja taivutuksella siirrettiin hevosen haavoittuva pää pois vihollisen ulottuvilta. Tosin taisteluissa pyrittiin välttämään vihollisen hevosten haavoittamista, ne olivat arvokkaita sotasaaliita. Nopeat liikkeet taistelukentällä vaativat paljon sekä hevoselta että ratsastajalta.