Keskiajalla harjoitettu ratsastus poikkeaa paljon nykyisestä. Ohjat pidettiin yhdessä kädessä, yleensä vasemmassa ns. hämähäkkiotteella koska toisen, vahvemman käden tuli olla vapaana miekkoja, jousia peitsiä ym. varten. Hevosen annettiin liikkua melko vapaassa muodossa. Istunta oli syvä, kevennystä ei juuri tunnettu. Ratsastajan asento oli lähes seisova jalustinhihnojen ollessa pitkät.
Myös satulat poikkesivat paljon nykyisistä. Etu ja takakaari olivat korkeat ja ratsastaja ikäänkuin ”istui taskussa”.

Istunta taisteluratsastuksessa

Istunta on tärkeä osa missä tahansa ratsastuksen lajissa. Istunnalla tarkoitetaan kahta asiaa. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tarkoituksena on pysyä liikkuvan hevosen selässä mahdollisimman tukevasti. Toiseksi istunnalla on tarkoitus kontrolloida hevosta. Taisteluratsastus poikkeaa selvästi muista ratsastuksen lajeista. Kaikki muut ratsastuksen lajit sallivat jonkunlaisen kevennyksen tai muun tavan kohdata hevosen rytmi. Taisteluratsastus ei tarjoa sellaista ylellisyyttä. Taistelussa ratsastajan tulee säilyttää tukeva, syvä istunta kaikissa tilanteissa. Kaikenlainen keventäminen, kevyt istunta ym. luo geometrisen haitan toisaalla ja mekaanisen artikulaation haitan toisaalla. Nostamalla painopistettä ja irrottamalla vartalon hevosesta ratsastajasta tulee geometrisesti helpompi kohde vipuvoimaa vastaan eikä hän kykene käyttämään hevosen painoa apuna iskuissa.

Vain opettelemalla liikkeet ja niiden mekaniikan voi ratsastaja oppia pysymään vireessä hevosen jokaisen liikkeen kanssa ja pitämään takapuolensa tiukasti satulassa kaikkien askellajien kaikissa vaiheissa. Tämä vaatii hyvin dynaamisen suhteen hevosen liikkeisiin.

Tavoitteena on kaiken aikaa ylläpitää keskitettyä tasapainoa ja painopistettä jatkuvalla hevosen ja ratsastajan keskustelulla. Tämä voidaan ylläpitää joko ratsastajan aktiivisilla, hevosta seuraavilla liikkeillä tai tukahduttamalla hevosen liikkeet. Taisteluratsastuksessa hevosen liikkeitä ei pyritä tukahduttamaan vaan ne otetaan käyttöön.

Hevosen liikkeiden suunta voidaan jakaa kolmeen: eteen – taakse, ylös – alas, sivulta – sivulle. Jokaiseen liikkeeseen on oma tekniikkansa joka on opittava. Ainoa tapa opetella kunnolla tuntemaan liikkeiden rytmi on ratsastaa hevosella ilman satulaa. Ratsastaminen hevosella ilman satulaa sen ollessa liinassa on valaiseva kokemus. Liinassa juostessaan hevosen liikkeet ovat pehmeät ja rytmilliset. Tämä antaa ratsastajalle aikaa tutustua liikkeisiin ja reagoida niihin kunnes pehmeä kanssakäyminen ja yhteinen rytmi löytyy.

Toimiva mekaniikka saavutetaan käyttämällä kahta kontrolliosaa, reidet vastustavat hevosen liikkeitä ja antavat tasapainoa ja selkäranka joustaa mahdollistaen paineen pitämisen tasaisena vasten hevosen selkärankaa ja hevosen liikkeisiin mukautumisen. Kaikki muut ratsastajan liikkeet ovat: reagoimista hevosen liikkeisiin, hevosen liikkeiden ennakoimista, hevosen kontrollointia tai jonkun toissijaisen liikkeen suorittamista (miekan käsittely, peitsen käyttö jne.). Jalat polvesta alaspäin joko puristavat hevosen kylkiä varpaat sisäänpäin tai antavat pohjeapuja varpaat ulospäin. Hevosta ei potkita vaan käytetään kannuksia laajalla tylpällä pyörällä. Tämä mahdollistaa jalkojen ankkuroinnin hevosen kylkiin kaikissa tapauksissa.

Painon tukeminen vasten jalustimia johtaa epätasapainoon ja sitä tulisi käyttää vain äärimmäisissä tilanteissa. Painon tukeminen jalustimiin tarkoittaa käytännössä että ratsastaja ei enää pysty kontrolloimaan omaa tasapainoaan. Taistelussa joutuu joskus nojautumaan taaksepäin jalustimia apuna käyttäen, mutta sitä ei pysty kunnolla tekemään menettämättä tasapainoaan. Jalustimet ovat viimeinen keino ratsastajan pelastamiseksi, ei ratsastuksen apuväline. Säädä jalustinhihnat pitkäksi!

Ratsuväen käsikirja sanoo ”istu taskuillasi, keinuta lonkkia ja jousta selällä pysyäksesi mukana hevosen rytmissä”. Painopiste siirtyy eteen noudatettaessa ohjetta joten ratsastajan tulee jatkuvasti kompensoida siirtymistä vetämällä jalkoja taaksepäin ja painamalla varpaat alas. Englantilainen tapa taivuttaa selkä sisäänpäin kaarelle ja kantapäiden painaminen alas laittaa ruumiin taistelullisesti mahdottomaan asentoon ja mitätöi selän taivuttamisen kontaktin saavuttamiseksi satulaan. Taisteluratsastus ja siinä käytettävä istunta vaatii kuitenkin vahvoja jalkalihaksia ja voi olla fyysisesti vaativaa.

Käytännössä yläruumis pidetään vakaana suhteessa hevosen eteenpäin vievään liikkeeseen mutta erossa hevosen ylös – alas liikkeestä. Yläruumiin painoa käytetään lonkkien liikuttamiseen ylös ja alas hevosen liikkuessa taivuttamalla selkärankaa. Selkä pidetään taivutettuna eteenpäin kaarelle, hevosen madaltuessa selkä suoristetaan ja käyttäen ruumiin painoa apuna saadaan istunta pysymään lähellä satulaa. Hevosen kohotessa selkä käyristetään ottaen vain hiukan vastaan ruumiin painolla. Lonkat liikkuvat pyörivällä liikkeellä liikkuen vain hiukan eteen – taakse. Pää näyttää kelluvan paikoillaan liikkeen mukana. Tällä tekniikalla hallitaan ylös – alas liike.

Eteen –taakse liike johtuu kiihdytyksestä ja hidastumisesta, näin sillä on omat rytmit. Laajasti ajatellen näitä hallitaan nojautumalla eteenpäin – tämä lisää vauhtia ja nojautumalla taaksepäin – hidastus, pysäytys.

Sivusuuntaiset liikkeet ovat joko hitaan voiman aiheuttamia käännöksissä tai nopeita, ulkopuolisen ärsykkeen aikaansaamia sivusuuntaisia liikkeitä. Käännöksissä hidas liike hallitaan nojaamalla käännöksen sisäpuolelle kuten hevonenkin ja lisäämällä ulkopuolisen reiden painetta kompensoimaan luonnollista sisäreiden lisääntyvää painetta. Nopeat liikkeet kuten pelästyminen hallitaan reiden ja kantapään painamisella liikkeen puolella, näin pyritään ajamaan hevonen takaisin alle keskelle. Samaan aikaan ruumis siirretään liikkeen edelle. Tämä toimii myös kun voimat aiheuttavat ratsastajan menettävän keskitetyn painopisteen.

Kaikissa tapauksissa takapuoli on tiukasti painettuna satulaan. Kaikki ilma satulan ja takapuolen välissä on virhe. Tämä lisää kitkaa satulaa vastaan ja isot hankautumat ovatkin sääntö kunnes istumisen tekniikka on hallussa. Matalat satulan kaaret lisäävät liikettä ja hankautumaa selvästi. Taisteluratsastuksessa käytetäänkin erittäin syviä, isokaarisia satuloita ja pitkiä jalustinhihnoja. Close-contact satulat eivät riitä tukemaan istuntaa tarpeeksi ja niillä ei istuntaa saada toimivaksi. Estesatula vaatii taisteluratsastukseen täysin mahdottoman asennon sekä hevoselle että ratsastajalle. Kaikissa englantilaiseen malliin perustuvissa satuloissa on myös jalustinhihnat aivan liian eteen kiinnitetty jotta jaloilla saataisiin toivottu vipuvoima.

Hevosen kontrollointi istuntaa käyttämällä on erittäin tärkeää ja sitä ei voi liikaa korostaa. Vain ollessaan täysin vireessä hevosensa liikkeiden kanssa voi ratsastaja käyttää tätä mahtavaa apua. Periaate on erittäin yksinkertainen. Kun hevonen hyväksyy ratsastajan osana sen omaa tasapainoa ja liikettä, ratsastajan liikkeet vaikuttavat hevoseen yhtä voimakkaasti kuin hevosen omat. Kiihdyttääksesi rytmiä ajat lantioilla hiukan olemassa olevan rytmin edelle laittaen liikkeeseen rytmikkään paineen satulan etuosaan. Hevonen lisää tempoa saadakseen tämän epätasapainon katoamaan. Hidastaakseen nopeutta lonkkia ajetaan satulan takaosaan hiukan hevosen liikkeen takana.

Näillä avuilla askelta lyhennetään jotta molempien hevosten askeleet ja rytmi saadaan kohdistettua täydellisesti kohtaamista varten. Nojaamalla hiukan sivulle aiheuttaa hevoselle tasapainottomuuden tilan jonka hevonen korjaa kahdella tavalla riippuen nopeudesta ja muista annetuista avuista. Hevonen siirtyy nojauksen suuntaan. Hevonen voi nojata nojauksen suuntaan jos nopeus sallii, tästä aiheutuu käännös. Tai hevonen voi liikkua sivusuunnassa nojauksen suuntaan. Koska liikkeet sivulle eri kulmissa ovat tärkeitä taisteluratsastuksessa tämä tasapaino/kontrollitekniikka on erittäin tärkeä.

Ei voida painottaa riittävästi, että tämä on mahdotonta ilman täydellistä liittoa hevosen liikkeiden kanssa. Tasapainolla tehdyt ohjeet pitää nähdä pieninä epätasapainoisina liikkeinä joihin hevonen tekee huomaamattomia korjauksia jotka eivät välttämättä ole hevoselle tajuista toimintaa. Ilman että tasapaino on normaalissa tilassa, kaikenlainen tasapainottomuus vain sekoittaa ja on vaikeaa.

Avain tasapainon saavuttamiseen hevosen kanssa voidaan nähdä monissa muinaisissa maalauksissa. Ratsastajan ruumis on taipunut dynaamisen ”S”-kirjaimen muotoon selän ollessa taivutettu eteenpäin, jalat taakse, varpaat alaspäin ja takapuoli syvällä satulassa. Tämä dynaaminen asento vaatii paljon harjoitusta ja paljon voimaa. Taisteluratsastus ja siinä käytetty istunta ei sovi satunnaiselle ratsastajalle eikä sillä ole käyttöä juurikaan ratsastuskilpailuissa. Kuitenkin mekaanisesti ajatellen taisteluratsastus hyvin hallittuna tekee ratsastajan jolla on ainutlaatuiset kyvyt pysyä hevosensa selässä kaikissa tilanteissa ja on yhtäläinen mihin tahansa treenaukseen jolla pyritään kykyyn pysyä hevosen kanssa.